Miten sä teet sen
sä saat minut suuttumaan
saat mut nauramaan yhdellä lauseella.
(Irina - Kymmenen kirosanaa)
En ymmärrä, miten joidenkin ihmisten kanssa vaan on niin vaikeaa. Toisena hetkenä on niin mukavaa ja harmonista, kunnes yhtäkkiä tekis mieli lyödä sitä toista paistinpannulla päähän. Tavallaan se on kiehtovaa, mutta loppujen lopuks helvetin kuluttavaa, kun ei ikinä tiedä millä hetkellä siitä toisesta taas tulee se saatanan sika, jota vihaat enemmän kuin elämääsi darra-aamuina.
On olemassa oikeastaan yksi ihminen, jonka kanssa asiat eivät ole menneet toivomallani tavalla ja varmasti hamaan hautaan asti vituttaa, ettei kyseinen ääliö ymmärrä sitä, miten ihaNAINEN kerrassaan olenkaan. Vaikkei kyseessä todellakaan ole mikään elämäni mies, eikä yhteinen yö varmasti olisi mikään taivaan lahja (paitsi tietysti sille toiselle osapuolelle), niin silti mun ärsyyntymiselläni ei ole rajoja niin kauan, kun se yö on viettämättä. Kun on saanut elämässään lähes kaiken mitä on halunnut, niin on vaikeaa ymmärtää sitä, ettei kaikki aina menekään niinkuin MINÄ HALUAN.
Onneksi yhteinen ystäväpiiri on vakaasti sitä mieltä, että se päivä vielä koittaa. :D Sen jälkeen voin sitten sanoa epäilemättä, ettei koskaan kannata havitella itselleen mitään, mitä pitää jotenkin erityisen tavoittelemisen arvoisena. Koska siitähän menee kaikki hohto. Kyllähän jonkun toisen oma on aina hienompaa kuin se mitä itsellä on, monessakin mielessä. Ja niin monet asiat, tekemiset ja ennen kaikkea miehet ovat olleet niin paljon hienompia ja haluttavampia, ennen kuin niistä tuli totta.
Ps. Kyllä, olen vähän katkera. Mutta vain tälle yhdelle ihmiselle, koska se on ihan(an) kamala. Kaikessa kusipäisyydessään kaikkea muuta kuin katkeroitumisen arvoinen. Mutta elämä on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti